KOULUTTAJATIIMI
Annukka Harjula
Olen koulutettu kokemusasiantuntija ja kokemusasiantuntijakouluttaja sekä kokemusasiantuntijuuden asiantuntija.
Oma kokemukseni rakentuu yhteiskunnan moninaisen palveluverkoston kuvaamisen ympärille niin sosiaali- kuin terveyspalveluissa. Kuvaan kokemuksiani dialla, jossa on yli 40 luukkua, joilla olen asioinut viimeisen 11 vuoden aikana. Sairastan ME/CFS sairautta sekä kroonista, helposti komplisoituvaa migreeniä, sekä olen sairastanut reaktiivisen masennuksen, josta olen sittemmin toipunut.
Olen työskennellyt hyvin moninaisissa tehtävissä kokemusasiantuntijana vuodesta 2013 lähtien. Olen saanut olla mukana palveluiden kehittämisessä, suunnittelussa, arvioinnissa ja toteuttamisessa työskennellen sekä ammattilaisten että asiakkaiden/potilaiden kanssa. Olen aktiivisesti mukana kehittämässä oman maakuntani kokemusasiantuntijuutta.
Kokemusasiantuntijakoulutuksissa olen ollut kouluttajana kolmen vuoden ajan.
Maaret Kokkonen
Olen koulutettu kokemusasiantuntija ja kokemusasiantuntijakouluttaja.
Pohjakoulutukseltani olen lähihoitaja ja päihdetyöntekijä.
Oma kokemustaustani on lähisuhdeväkivalta.
Olen työskennellyt kokemusasiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja erilaisissa työtehtävissä yli yhdeksän vuotta. Kokemusasiantuntijoiden kouluttajana olen toiminut lähes seitsemän vuotta.
Olen hyvin kiinnostunut kokemuksellisesta asiantuntijuudesta, sen kehittämisestä ja juurruttamisesta erilaisiin palveluihin. Mielestäni kokemusasiantuntijakoulutus on edellytys kokemusasiantuntijana työskentelyyn.
Kokemustiedolla voimme kehittää palvelujärjestelmiä asiakaslähtöisemmiksi, lisätä asiakasymmärrystä ja vahvistaa asiakkaan asemaa palveluissa. Olen mukana kokemusasiantuntijuuteen liittyvissä kehittämistyöryhmissä ja toteuttamassa kokemusasiantuntijakoulutuksia valtakunnallisesti.
Sirpa Tahko
Olen koulutettu kokemusasiantuntija ja kokemusasiantuntijakouluttaja.
Koulutukseltani olen psykologian maisteri, laillistettu psykologi. Lisäksi minulla on pitkät sivuaineet erityispedagogiikasta ja lasten psykiatriasta.
Minun kokemukseni on vaikea krooninen kipu.
Kiputaustani on alkanut vuonna 1998, jolloin sain ensimmäisen massiivisen välilevypullistumani. Vuonna 2006 olin isossa polvioperaatiossa, jossa polvi rakennettiin uudelleen trapetsitekniikalla. Vuonna 2008 sain kaksi massiivista välilevypullistumaa, josta toisesta jäi pysyvä hermojuurivaurio, ja olen elänyt voimakkaan hermokivun kanssa siitä lähtien. 2012 olin onnettomuudessa, jossa pohje- ja sääriluuni murskautuivat pirstaleisesti neljästä eri kohtaa. Lisäksi sairastan migreeniä.
Vapaa-aikanani olen toiminut erilaisissa vapaaehtoistehtävissä kipupotilaiden parissa. Olen ollut kahden eri potilasjärjestön puheenjohtajana ja useamman yrityksen ja potilasjärjestön hallituksessa. Olen käynyt luennoimassa eri tilaisuuksissa muun muassa kivusta ja vieraillut lukuisissa vertaisryhmissä. Olen kirjoittanut vajaa kolme vuotta kolumneja Potilaan Lääkärilehteen kivusta, ja minulle on syntynytkin varsin hyvä kuva siitä, millaista on olla kipupotilas 2000-luvun Suomessa.
Olen perustanut Kipumatkalla-foorumin. Foorumi jakaa kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa tietoa kivusta, kivunhoidosta ja -hallinnasta sekä potilaan oikeuksista. Lisäksi ylläpidämme Facebookissa Kipumatkalaisten vertaistuki -ryhmää.